ASIANTUNTEVAN hoidon takaa vuosien (1989) työkokemus kuntohoitajana ja siinä ohessa saatu hierojan pätevyys. Aikaisemman työkokemuksen olen hankkinut ollessani työssä yksityisellä sektorilla fysikaalisessa hoitolaitoksessa. Kuntohoitajana olen rekisteröitynyt Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston Valvira rekisteriin.
LUOTTAMUKSELLISUUS asiakassuhteessa pohjautuu vaitiolovelvollisuuteen, toisin sanoen henkilötietoja sekä hoitosuhteen aikana käsiteltyjä asioita ei anneta muiden tietoon. Asiakassuhde on aina kahdenkeskinen.
YKSILÖLLISYYS toteutuu juuri sinun tarpeistasi lähtien.
Sovellan hieronnan toiveidesi ja terveydentilasi mukaan. Hieronta voi olla hyvään oloon tähtäävä, pelkkä
rentouttava käsittely, tai erityisesti ongelma-alueiden käsittelyyn perehtyvää kivun hoitoa.
Monien vuosien työkokemuksella takaan sinulle yksilöllisen ja laadukkaan hoitotuloksen.
Asiakkaana koet juuri sinulle suunnitellun hoidon, huomioiden toiveesi ja terveytesi.
VAIVATTOMASTI poikkeat hierontaan vaikkapa työpäivän päätteeksi tai lenkkimatkalta, kotoisasti verkkareissa. Ei kaupungin ruuhkaa eikä parkkimaksuja.
Varaa aikasi ja tule kätteni iloksi
Hieronta-ajat
Ma-To: |
Ajanvaraus
|
Ajankohtaista
Tulethan ehdottaman terveenä hierontaan ! |
Maksaminen
Maksuvälineenä pankkikortti, käteinen, Smartum- tai Epassi-mobiilisovellus, tarvittaessa pankkisiirto |
Sää
|